Vuosaaren Ruusuniemen sataman aallonmurtajalta saattaa nähdä kirkkaana iltana taivaanrannassa pienen vaaleanpunaisen neulan. Söderskärin majakka ja ympäröivä saariryhmä sijaitsee kaukana avomerellä. Lähempää katsellen luotojen miljöö, majakan torni ja asumukset, näyttänevät tänään jotakuinkin samoilta, kuin ne näyttivät 1800-1900 -luvuilla.
Karun ulkoluodon rakennelmat ovat yhtä aikaa tarkoituksenmukaisia ja kauniita. Menneet vuosisadat ja ulkomeren luonnon olot ovat läsnä tässä hetkessä.
 |
| Söderskärin majakka, restauroitu vuonna 2016 |
Söderskärin majakka on rakennettu vuonna 1862 ja aina vuoteen 1957 asti valon ylläpitäminen lyhtykojussa on vaatinut vakituista asumista saarella. Majakkamestarin ja luotsien perheet ovat pitäneet näitä luotoja kotinaan lähes sadan vuoden ajan. 
Majakan valo automatisoitiin 1950-luvulla ja lopullisesti lyhty sammutettiin 1989. Erään kerran 2000-luvulla valo kuitenkin sytytettiin vielä hetkeksi. Majakan pyörivä valo, pimeästä ilmestyvä pitkä valokiila merenselällä tuulisena syysiltana oli näky, jota katseli hiljaa kylmissään.
Söderskär, lyhyt historiikki
Kirja: Söderskär - Meren armoilla Suomenlahden ulkoluodoilla
Retkipaikka: Muumipapan majakka...
 |
| Luotsisaarella sijaitsee muinainen sääasema, aurinko laskee länteen. |
 |
Luotsisaaren ja majakkasaaren välillä on riippusilta. Laiturirakennelmat ovat majakan kulttuuriperinnön ylläpitoon ja ympäristölainsäädännön puitteissa toteutettavaan matkailuun sitoutuneen vuokraajan käytössä. Luotsi- ja majakkasaaren rantoihin on lupa ankkuroida vene lintujen rauhoitusajan ulkopuolella, maa-alueet omistaa valtion Metsähallitus. Myös majakkasaarta ympäröivät saaret ja luodot ovat luonnonsuojelualuetta, maihinnousu kielletty 1.5.-31.7. Ei koske opastettuja majakkaristeilyjä, mutta liikkuminen saarella silloinkin oppaan johdolla. Yllättävän lähellä rakennuksiakin nimittäin pesii haahkoja, hanhia, pilkkasiipiä... |
 |
| Majakan torni huhtikuussa 2016. Restaurointityö vielä keskeneräinen. |
 |
| Museokuvien mukaan uudelleenrakennettu veneluiska. |
 |
| Majakan sauna lienee yksi Suomen vanhimmista säilyneistä saunarakennuksista, seinähirret alkuperäiset 1800-luvulta. |
 |
| Majakan tornista avautuu upeat näkymät luodoille ja kauas Suomenlahdelle ja siellä voi ihailla myös pääskysten ilmasyöksyjä tornin ympärillä. |
Vuosaaren satamasta matkaa Söderskärille kertyy merimatkaa noin parikymmentä kilometriä ja matka kestää reilun tunnin. Paikka sijaitsee ulkomerellä, joten päiväretki on mahdollinen vain suotuisissa tuulioloissa.
Söderskär lauttamatkat kesällä 2017
Majakka on siis näinkin helposti saavutettavissa kesälomakaudella: metrolla Vuosaareen, vartin kävely Aurinkolahdelle, josta lautta vie majakkasaarelle. Palattua uimaan lauttalaiturin viereiselle aurinkorannalle, kahville Kampelaan tai oluelle Solmuun!
Kahvila Kampela
Olutravintola Solmu Vuosaari
Eräänä kesänä tein vastaavan turistiretken Hangon Bengtskärille ja päivän jälkeen tuntui kuin olisi käynyt tuulettumassa jossain ulkomailla. Seikkailuhenkisillä luontokohteilla, taiteella, museoilla, on itselleni useinkin tämä vaikutus. Etsin matkakohteeni mieluiten kotimaasta ja läheltä, jopa lähimmiltä rannoilta ja tutusta metsästä - sinne kun pääsee aina avaamalla olen ja rennosti kävellen. Kaukomatkasta ei välttämättä saa paljoakaan irti, lentokentillä jonottelullahan se monesti alkaa, ja maksaa kymmeniä tunteja töissä puurtamista, sitä lentokentälle jonottelemaan pääsyä odotellen.
Söderskärin saariryhmä: meri- ja muuttolintujen suojelualue
Majakkaa ympäröivän luotoryhmän laidoilla on kilometreittäin aavaa merta. Naapurisaarista lähin on Portö, Pirttisaari, jolla yhä asuu muutamia asukkaita ympäri vuoden. Majakkasaarten sijainti ja luonto on ihanteellinen merilintujen pesinnälle ja muuttavien lintujen ja perhosten välilaskuille.
Söderskär ja ympäröivät luodot ja Söderskäriä ympäröivät luodot ja saaret ovat luonnonsuojeluetta. Maihinnousu kielletty alueen kaikille saarille 1.5.-31.7. lintujen pesintäkaudella.
Söderskärin alueella on pesinyt useana vuonna Suomen tihein haahkakanta.
Haahka: pienen hanhen kokoinen merisorsa "Somateria mollissima"
Alueella tiheään pesii myös västäräkkien heimon merellinen laji, luotokirvinen.
Pilkkasiipien pesät ovat syvällä kallionrakosissa tai tiheiden pensaiden juurilla, suojassa merilokeilta ja -kotkilta, jotka vaanivat munia ja poikasia luotojen ilmatilaa kierrellen.
Söderskärin luonnonperintöä suojelee valtion Metsähallitus. Majakkasaaren naapuriluodon mäellä sijaitsevaa vanhaa luotsitupaa käytetään tukikohtana alueen luonnonsuojelu- ja tutkimustyössä. Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys eli Tringa järjestää kohteeseen linturetkiä jäsenilleen.
 |
| Merikaali |
Mikä majakoissa kiehtoo?
 |
| Utö. Kuvannut: Niina Kurikka |
 |
| Tuisku ja minä vierailulla Bengtskärillä |
Aikoinaan majakat rakennettiin parantamaan merenkulun hallittavuutta ja turvallisuutta. Navigointi, sisäsaariston ja satamien lähestyminen, luotsitoiminta ja vaarallisen matalien merialueiden ohittaminen riittävän kaukaa on helpottunut merkittävästi. Usein majakan rakentamistyö on saanut ratkaisevan sysäyksen tuhoisan haaksirikon satuttua lähivesillä. Luotsien ja majakkamestarin kodeiksi ja laitteistoon huoltoon pystytetyt rakennelmat ovat olleet inhimillisen tahdon ja yhteistyön voimannäytteitä. Yön pimeinä tunteina meren yllä. laivaväylälle näkyvä valokiila majakkatornista on taatusti kiehtonut mieltä ja luonut turvallisuuden tuntua, luonnonolojen arvaamattomuutta ja myrskyjä vastaan.
Ihmisen mielessä majakkaympäristöt yhdistyvät ehkä yhä primitiivisiin kerroksiin. Monen lapsen haaveammatti on ollut majakanvartija. Harva työ on yhtä tärkeä, kuin majakanvartijan työ - sen tiedostaa itse Muumipappakin ja terävöityy, majakan valon täytyy palaa, tai voi tapahtua hirveitä... Taistelu meren arvaamatonta ylivyöryvää voimaa vastaan, pieni ihminen yksin, luonnon ehdoilla, syrjäisessä maailmankolkassa - ajatuksessa on jotain erittäin kiehtovaa, selvärajaista, kohtalonomaista. Siksi se meitä ihmisiä kaikessa epämukavuudessaan kiehtookin - eihän meidän limbiseen järjestelmäämme ole tehty merkittäviä muutoksia viimeiseen 100 000 vuoteen, vaikka meillä moderneja aivoituksia toki onkin. Pärjätä kovissa oloissa, taistella luontoa - omaa psyykettä tai myrskyävää merta - vastaan ja olla tuiki korvaamaton tuolle tuntemattomalle, yön pimeydessä purjehtivalle kanssaihmiselle.
Nukuin vuosia sitten muutamia kertoja Söderskärillä vanhassa majakkamestarin huoneessa. Oikeastaan kopissa, liian pienessä rautapunkassa (jalkoja piti roikottaa sivulle ja nilkat taipui - patja oli likainen ja puhki, makuupussi liian kylmä tai kuuma. Nukuin huonosti, ikkunasta näkyi silloin vielä ränsistynyt majakka. Tunsin olevani erinomaisen etuoikeutettu - niinkuin toki olinkin. Koska majakat, luonto, merenkulku, kaikki sellainen, on tärkeää ja ruokkii mielikuvitusta ja rauhoittaa aisteja, jotka kaupunkioloissa kuormittuvat väkisin; usein vieläpä niin, ettemme huomaa, että meiltä puuttuu jotain olennaista, kun olemme kadottaneet yhteyden luontoon ja primitiivisempiin, ruumista voimistaviin kokemuksiin olosuhteissa, joita lajimme kaipaa.
Kaukana kaikesta pimeällä merellä majakka saaressa, miten upeita paradokseja koko ajatuksessa! Pyörivä valo ja lämmin huone ihmistä varten, rakennettu kovalle kalliolle kauas kaikesta, keskelle pimeää, jäätävää, arvaamatonta, elannon antavaa tai surutta tappavaa lainehtimista. Huone, jonka ikkunasta voi katsella merta, tyyntä, myrskyjä. Meri, joka on merkinnyt väylää ja elantoa, vaarallisilla matkoilla - ja miten hienolta on tuntunut nähdä majakan valo, lopulta talot, laituri - lämmintä, ihmisiä, ruokaa, lepoa. Sen on täytynyt tuntua todella hyvältä. Oli sitten saapumassa aaltoilevalta mereltä laituriin. Tai hän, joka asettelee tulen kakluuniin mereltä saapuvien lämmöksi. Tiukasti ihmislajin selkärankaan lienee evoluutio tällaisen kokemisen tavan ja arvaisin, että niin kauan, kuin ihmisiä tällä planeetalla elää, löytyy heitä, jotka hakevat välähdyksiä menneistä ajoista merimatkoilta majakkasaarille.
Ps. Ote Jukka Viikilän Finlandia-palkitusta kirjasta Akvarelleja Engelin kaupungista. Siinä Carl Ludvig Engel keskustelee kadulla vastaantulijalle. Engel oli Venäjän tsaarin valitsema hoviarkkitehti kun 1800-luvun alulla Helsinkiä rakennettiin.
"Törmäsin tänään merimieheen, joka suri sitä, että suurin osa Helsingin kalliosta ja puustosta on rakennusten tieltä tuhottu. En yleensä juttele kadunmiesten kanssa. Sanoin hänelle, että mitään ei ole viety pois, kaikki on ennallaan, kivestä ja puusta on tehty rakennuksia ja yhäkin ne ovat kiveä ja puuta. Kuuntelematta vastaustani mies kysyi, miksei pääkaupunkia voitu rakentaa alavalle maalle niin kuin kaikkialla muualla Euroopassa. Sitten hän sanoi puista, että enää hän ei kuule kuin hulluuden huminaa ja että se on kaunista huminaa. Vastasin hänelle, koska minulla sattui olemaan urakoitsijan myöhästelyltä aikaa, että se, jolla on hirsitalon lämpö, kaipaa metsän armoille, metsässä taas koditon etsii savua, joka syntyy ihmiskäsin pinotusta tulensijasta. Me olemme iloisella matkalla alkuperästä poispäin! Ja lisäsin vielä: kerrotaan hullusta kapteenista, joka ajoi laivansa kiville ja pystytti laudankappaleista metsän suojakseen."
Kiinnostavaa fiktiota Helsingin historiasta. Ja totta tämä vanha ajatus, että ihminen toivoo aina toisaalle, lämpimästä huoneistosta kauas merelle, kaukaa mereltä keittiön lämpöön. Minusta on yllättävän siistiä, että Helsingistä voi helposti tehdä majakkaristeilyn. Uskoisin kiinnostavan aika monia Helsinkiin matkustavia turisteja, varsinkin Muumi-kirjojen lukijoita tietenkin :)
